VG voitti keskiviikko iltana pelatun ottelunsa KaKiPoa vastaan 11-1(0-1,5-0,6-0). Ennakkoon pelistä odotettiin VG:lle ensimmäistä kunnon tason mittausta. VG joutui lähtemään otteluun hieman sekoitetuin kentällisin ja myös puolustajia oli nostettu hyökkäykseen korvaamaan loukkaantumsista kärsivää hyökkäyskalustoa.
Pelin alku oli VG:lle vaikea ja vastustaja onnistuikin ensimmäisenä maalinteossa. Ensimmäisessä erässä peli liikkui muutenkin päästä päähän ja tilanteita riitti molemmilla. Kimmo Wasström VG maalilla joutuikin venymään muutamiin huippu torjuntoihin. VG:lle maalinteko tuotti ensimmäisessä erässä tuskaa lukuisista paikoista huolimatta. Torjunnat ensimmäisen erän jälkeen olivat VG:lle 9-21.
Toisessa erässä kotijoukkue sai paremmin juonesta kiinni ja paine siirtyi yhä enemmän KaKiPon alueelle. Kova työ ja yritys tuotti tulosta ja VG voitti lopulta erän 5-0. Kolmanteen erään VG lähti selkeästi puolustavammalla pelityylillä mutta latoi kuitenkin vielä 6 osumaa KaKiPon verkkoon. VG:stä eniten maaleja teki Patrick Lius neljällä osumallaan.
Kierroksen muita tuloksia:
EjL - TarU 4 - 1
UJK - RNK Hoci 7 - 2
LLuja - USiKi 7 - 6
torstaina, lokakuuta 05, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti