sunnuntai, lokakuuta 22, 2006

VG oli tyly isäntä

VG lähti illan otteluun jo tutuksi tulleista asetelmista. VG sairaslista on edelleen pitkä mutta illan otteluun VG oli kuitenkin saanut takaisin sairastuvalta Matti Tähkäpään mutta toisaalta menettänyt Juha Sinkkosen(olkapäävamma) vastaavasti takaisin sairaslistalle. Edelleen poissa olivat myös Hannes Kymäläinen, Teemu Tuominen, Risto Oksanen ja Rami Katajisto.

VG oli kokoonpano ongelmista huolimatta kuitenkin tyly isäntä vieraalleen Someron Pallolle voittaen ottelun 11-3. Jo ensimmäisessä erässä SoPa sai kaivaa kiekon verkostaan kuusi kertaa. Maalin tekijöinä VG:stä häärivät Anatoli Bogdanov, Nikke Urponen, Tuomas Valtonen, Petteri Salonen, Antti Lehtonen ja Kalle Salo.

Toiseen erään lähdettiin selvistä 6-1 lukemista ja erä olikin jo enemmän vain pelailua. VG onnistui erässä kertaalleen maalinteossa koko maskilla edellisen pelin loukkaantumisen vuoksi pelanneen Sami Rantasen toimesta. Maali syntyi ylivoimalla Niko Lehtosen ja Salon syötöstä.

Kolmannessa erässä VG kaunisteli vielä lukemia neljällä osumalla, jotka merkittiin Jarno Niemen(2), Johannes Rundgrenin ja Olli-Pekka Suomisen nimiin.

Koko ottelussa VG sai yhdeksän ja SoPa 16 kahden minuutin rangaistusta. VG teki maaleistaan 7 erikoistilanteista ja peräti kaksi alivoimalla. VG:n maalia vartioi ottelussa Miika Peippo, joka pelasi muun joukkueen tapaan hyvän ottelun.
Voitollaan VG jatkaa seitsemän pelatun ottelun jälkeen sarjakärjessä mutta toisena oleva Luja on ainostaan pisteen päässä. VG:n ottelut jatkuvat ensi perjantaina Eurajoella.

Ei kommentteja: