Lauantai illan ottelu Naantalissa UJK:ta vastaan päättyi jatkoajan jälkeen 2-2.
VG:n lähtökohdat otteluun eivät olleet parhaat mahdolliset poissaolojen vuoksi. VG:ltä puuttui ottelusta Hannes Kymälänen(nivusvamma) ja Teemu Tuominen(käden murtuma) sekä tuoreet isät Tuomas Valtonen ja Juha Sinkkonen. Jälkimmäisille kahdelle toki sydämelliset onnittelut tapahtuneen johdosta.
Ottelu lähti VG:n kannalta hieman yskähdellen käyntiin mutta mitä pidemmälle peli eteni siirtyi se vahvemmin VG:n haltuun. Ottelun kolmas erä olikin VG:n parasta peliä. VG ei kuitenkaan päässyt oikeastaan koko pelissä parhaalle tasolleen hyvästä yrittämisestä huolimatta.
VG oli ottelussa pelillisesti parempi mm. torjuntojen määrän perusteella(VG 23 ja UJK 53.), mutta viimeistely ei onnistunut. UJK:n mv pelasi erittäin hyvin tosin laukaukset kilpistyivät usein suoraan mv:n syliin, eikä reboundeja tullut. VG:n maalilla Kimmo Wasström pelasi myös hyvän ottelun, torjuen myös yhden rangaistuslaukauksen.
VG:stä tehokkaina Lauantaina olivat ensimmäisessä maalissa maalin tekijä Risto Oksanen syöttäjinä Juuso Malmikare ja Kalle Salo sekä toisen maalin tekijänä Juuso Malmikare ja syöttäjänä Jarno Niemi.
Ikävinä uutisina pelistä pistemenetyksen lisäksi tuli tietoon Risto Oksasen loukkaantuminen(käden murtuma).
Jäähyjä VG:llä oli positiivisen vähän 4 x 2 min, UJK:lla 14 x 2 min, joiden perusteella VG:n olisi pitänyt onnistua miesylivoimalla maalinteossa useammin, varsinkin 5-3 tilanteen aikana, mutta UJK:n mv ja puolustus taistelivat uhrautuvasti.
Kierroksen muita tuloksia:
KJK - KaKiPo 6 - 5 JA
LLuja - TarU 1 - 4
K-67 - USiKi 6 - 4
RNK Hoci - SoPa 6 - 3
maanantaina, lokakuuta 16, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti