keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006

Paikallisderby VG:n nimiin

VG voitti keskiviikkoillan paikalliskamppailussa RNK:n selvästi lukemin 7-1(2-0,2-1,3-0).

Peli alkoi tasaisissa merkeissä ja molemmat joukkueet pystyivät luomaan hyökkäyksiä. VG sai luotua vieraitaan parempia painostuksia mutta RNK:n vastahyökkäykset olivat sitäkin vaarallisempia. Ensimmäisessä erässä VG onnistui maalinteossa kahdesti Juuso Malimikaren ja Sami Rantasen toimesta. RNK ei ensimmäisessä erässä päässyt paikoistaan tolppaa lähemmäksi ja näin toiseen erään lähdettiin VG:n johtaessa 2-0.

Toisen erän alkupuolella VG alkoi saamaan otetta pelistä ja siirtyi 3-0 johtoon Kalle Salon maalilla. Hetkeä myöhemmin RNK kuitenkin kavensi 3-1 ylivoimalla kun Toni Forsblom onnistui maalinteossa maalinedushässäkän päätteeksi. Hetken kuluttua VG kuitenkin kuittasi takaisin ylivoimalla kun Matti Tähkäpää alatasi kuvion päätteeksi suoraan syötöstä lukemiksi 4-1. Näistä lukemista lähdettiin kolmanteen erään.

Kolmannessa erässä RNK luistin alkoi jo painaa ja VG pääsi yhä paremmin hallitsemaan peliä. VG onnistui maalinteossa vielä kolmesti. Ensin tehokkaana kentälle paluun tehnyt Hannes Kymäläinen onnistui ylivoimalla ja hetkeä myöhemmin Kasperi Kangasniemi siirsi VG:n jo 6-1 johtoon. VG onnistui ylivoimalla vielä kerran, kun Sami Rantanen kaunisteli loppunumeroiksi 7-1.

Kokonaisuudessaan ottelu oli VG:n hallinnassa, mutta etenkin alussa RNK väänsi vielä vahvasti ottelun voitosta. RNK ei kuitenkaan muutamasta hyvästä paikastaan onnistunut maalinteossa ja näin VG sai pelata paineettomasti johtoasemassaan. Lopulta VG ratkaisi pelin kuitenkin laajemman materiaalin turvin. VG:n maalilla Kimmo Wasström jatkoi hienoja otteitaan.


Tilastot:

1. erä:
1-0: Juuso Malmikare, syöttäjät Juha-Pekka Signell ja Olli-Pekka Suominen
2-0: Sami Rantanen, syöttäjät Hannes Kymäläinen ja Jarno Niemi

2. erä:
3-0: Kalle Salo, syötti Juuso Malmikare
3-1: Toni Forsblom, syöttäjät Vikki Tammelin ja Tommi Paasovaara (yv)
4-1: Matti Tähkäpää, syöttäjät Sami Rantanen ja Hannes Kymäläinen (yv)

3. erä:
5-1: Hannes Kymäläinen, syöttäjät Juha-Pekka Signell ja Kalle Salo (yv)
6-1: KasperiKangasniemi, syötti Ville Aaltonen
7-1: Sami Rantanen, syöttäjät Hannes Kymäläinen ja Kalle Salo (yv)

Torjunnat:
VG/Kimmo Wasström: 26
RNK/Aki Löfgren 9 (1. erä)
Jarmo Lintunen (2-3 erä) 25 yht. 34.

Jäähyt:
VG: 9 x 2 min. = 18
RNK Hoci: 14 x 2 min. + 1 x 10 min. = 38 min.

VG:n tehopelaajat:

Hannes Kymäläinen: 1 + 3
Sami Rantanen: 2 + 1
Kalle Salo: 1 + 2
Juuso Malmikare: 1 + 1
Juha-Pekka Signell: 0 + 2
Matti Tähkäpää: 1 + 0
Kasperi Kangasniemi: 1 + 0
Olli-Pekka Suominen: 0 + 1
Jarno Niemi: 0 + 1
Ville Aaltonen: 0 + 1

Yleisöä yli 300.

Ei kommentteja: