lauantaina, marraskuuta 25, 2006

VG ratkaisi kolmannessa erässä

Uudenkaupungin Jää-Kotkat eivät onnistuneet katkaisemaan VG-62:n neljäntoista tappiottoman ottelun putkea lauantain vieraspelissä. Ottelusta odotettiin ennakolta hyvää, sillä UJK on ainoana joukkueena pystynyt viemään VG:ltä pisteitä tällä kaudella.
Kahden erän jälkeen taululla oli lukemat 2-2. VG hallitsi peliä, mutta UJK onnistui tasoittamaan naantalilaisten kahdesta virheestä.– Erätauolle lähdettiin luottavaisin mielin. Kolmannessa erässä tuli esille VG:n vahva luisteluvoima, niin kuin usein tällä kaudella on käynyt, sanoo VG:n valmentaja Jari Aalto.Vastustaja joutui rikkomaan, ja VG mätti maaleja ylivoimalla.VG:n voittomaalin teki 45. minuutin kohdalla ottelun hahmo Ville Aaltonen Nikke Urposen ja Kasperi Kangasniemen syötöstä. Kun kolmatta erää oli pelattu kahdeksan minuuttia, Kalle Salo lisäsi johdon 2-4:ään, ja hetkeä myöhemmin Kasperi Kangasniemi 2-5:een. Tasakentällisillä maaleja tekivät vielä Ville Aaltonen, Hannes Kymäläinen ja Kasperi Kangasniemi. Anatoli Bogdanov viimeisteli erän lopussa loppunumerot 2-9 alivoimalla.

Rannikkoseudun arkisto 28.11.2006

Ei kommentteja: