VG-62 otti rutiini voiton 9-3(1-1,2-1,6-1) keskiviikko illan ottelussaan KJK:ta vastaan. KJK taisteli kaksi erää hyvin ja onnistui tehokkaasti paikoistaan pitäen ottelun tasaisena. VG aloitti ottelun varsin nihkeästi eikä vauhti tuntunut löytyvän ennen toisen erän loppua. VG:n maalilla Kimmo Wasström joutuikin torjumaan varsinkin toisessa erässä muutamia vastahyökkäyksistä syntyneitä vaarallisia KJK:n paikkoja. Kolmannessa erässä täydellä neljällä kentällä pelannut VG kuitenkin painoi peliä vahvasti KJK:n päätyyn ja alkoi lopulta myös onnistua maalipaikoistaan voittaen erän peräti 6-1. Voitolla VG jatkaa lohkon kärjessä säilyttäen neljän pisteen eron kakkosena olevaan LLujaan.
VG:n ottelut jatkuvat jo lauantaina Kaarinassa KaKiPon vieraana.
ottelun tilastot:
Maalit:
1 - 0: Sami Rantanen, syöttäjät Juha Sinkkonen ja Hannes Kymäläinen (yv)
1 - 1: KJK: Väinö Kuronen
2 - 1: Sami Rantanen, syöttäjät Kalle Salo ja Hannes Kymäläinen (tv)
2 - 2: KJK: Riku Puska, syöttäjät Eero Puska ja Toni Mäki
3 - 2: Ville Aaltonen, syöttäjät Petteri Salonen ja Jarno Niemi (sr)
4 - 2: Hannes Kymäläinen, syöttäjä Sami Rantanen
4 - 3: KJK: Niko Kallio, syöttäjät Marko Männistö ja Eero Puska
5 - 3: Teemu Tuominen, syöttäjät Hannes Kymäläinen ja Kalle Salo (yv)
6 - 3: Kalle Salo, syöttäjät Hannes Kymäläinen ja Sami Rantanen (yv)
7 - 3: Juha Sinkkonen, syöttäjät Antti Lehtonen ja Juuso Malmikare
8 - 3: Hannes Kymäläinen, syötti Petteri Salonen
9 - 3: Matti Tähkäpää, syötti Hannes Kymäläinen (yv)
Hannes Kymäläinen: 2 + 5
Sami Rantanen: 2 + 2
Kalle Salo: 1 + 2
Juha Sinkkonen: 1 + 1
Petteri Salonen: 0+ 2
Ville Aaltonen: 1 + 0
Teemu Tuominen: 1 + 0
Matti Tähkäpää: 1 + 0
Jarno Niemi: 0 + 1
Antti Lehtonen: 0 + 1
Juuso Malmikare: 0 + 1
Jäähyt:
VG 3 x 2 min = 6 min
KJK 6 x 2 min. = 12 min
Yleisöä: 128
Kierroksen muut ottelut:
EjL - UJK 4 - 10
LLuja - KaKiPo 6 - 1
SoPa - TarU 6 - 5 JA
RNK Hoci - USiKi 6 - 3
torstaina, marraskuuta 16, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti