sunnuntai, helmikuuta 11, 2007

6-0 riitti VG:lle

VG sai lauantai iltana vastustajakseen Nokian Pyryn. Edellisessä kohtaamisessa Nokialla hakkasi VG vastustajansa jään rakoon jo alussa voittaen ottelun lukemin 5-15. Tästä syystä asenteelliset lähtökohdat illan otteluun olivatkin varsin vaikeat.
VG lähti kuitenkin viemään ottelua melkolailla alusta asti. Maaleja ei kuitenkaan ensi erässä nähty, johtuen Pyryn maalilla hienon ottelun pelanneen A-juniori ikäisen Antton Virtasen otteista, sekä hiukan ontuvasta viimeistelystä. Toistakin erää ja koko ottelua ehdittiin pelata jo puoliväliin asti ennen kuin Kalle Salo vapautti ylivoimalla VG:n paineista. Tämän jälkeen VG:n viimeistely vapautui ja toisen puolen ottelusta se veikin nimiinsä tyylipuhtaasti 5-0. VG:lle tämä oli kauden ensimmäinen nollapeli. VG:n maalille pienen tauon jälkeen taas palannut Miika Peippo pelasikin hyvän ottelun ottaen muutaman tärkeän torjunnan Nokian avopaikoissa.

VG-62 johtaa sarjaa 16 pisteellä, NasKi on kakkosena 12 pisteellä (yhden ottelun vähemmän pelanneena), LLuja kolmantena 11 pisteellä ja Kiekko-Ahma neljäntenä 8 pisteella. II-divisioonan ylemmässä jatkosarjassa VG:llä on jäljellä vielä viisi ottelua, joista enää yksi on kotiottelu. Se pelataan 3.3.07.

Ottelun tilastot:

1. erä:

- ei maaleja

2. erä:

1-0: (29.55) maalintekijä Kalle Salo, syöttäjät Hannes Kymäläinen ja Teemu Tuominen (yv)
2-0: (36.10) maalintekijä Sami Rantanen, syöttäjät Patrick Lius ja Petteri Salonen (yv)

3. erä:

3-0: (45.22) maalintekijä Kalle Salo, syöttäjät Hannes Kymäläinen ja Juha-Pekka Signell
4-0: (50.42) maalintekijä Kasperi Kangasniemi, syöttäjä Ville Aaltonen (av)
5-0: (53.33) maalintekijä Kasperi Kangasniemi, syöttäjät Sami Rantanen ja Matti Tähkäpää
6-0: (58.49) maalintekijä Hannes Kymäläinen, syöttäjät Teemu Tuominen ja Juha-Pekka Signell (yv)

Jäähyt:

VG-62: 5 x 2 min. = 10 min.
NoPy: 13 x 2 min. = 26 min.

Torjunnat:

VG-62: Miikka Peippo, 10+5+7 = 22
NoPy: Antton Virtanen, 20+14+22 = 56

VG:n pelaajatilastoa:

Hannes Kymäläinen: 1+2
Kalle Salo: 2+0
Kasperi Kangasniemi: 2+0
Sami Rantanen: 1+1
Teemu Tuominen: 0+2
Juha-Pekka Signell: 0+2
Patrick Lius: 0+1
Ville Aaltonen: 0+1
Petteri Salonen: 0+1
Matti Tähkäpää: 0+1

Tuomarit:

pt. Tero Anttalainen,
lt:t Ville Bergström ja Markus Hägerström.

Yleisöä: 52

Ei kommentteja: