sunnuntai, marraskuuta 04, 2007

VG ei antanut TuusKille pistettäkään

VG oli matkannut lauantai illaksi Tuusulaan. Joukkueiden aiemmat kohtaamiset olivat olleet tiukkoja ja illan ottelu ei tehnyt poikkeusta.

Ensimmäisessä erässä pystyi TuusKi antamaan parhaan vastuksen vierasjoukkueelle. VG:llä oli ensimmäisestä erästä lähtien muutamia todella maukkaita maalintekopaikkoja, mitä ei vielä tässä vaiheessa pystytty hyödyntämään. TuusKin komennossa mentiin myös numerollisesti sen johtaessa peliä 1-0 ensimmäisen erän jälkeen.

Toiseen erään VG tuli ensimmäistä päättäväisemmin ja tuntui että VG otteluista tuttu hyvä liike alkoi tiputtaa kotijoukkueen kyydistä. kun erää oli pelattu 2 minuuttia alkoi 5 minuutin väli, jonka aikana kolmikko Anatoli Bogdanov, Kalle Salo ja Hannes Kymäläinen heiluttivat TuusKin verkkoa kolme kertaa järjestäen lukemiksi 1-3. Tuuski tuli kuitenkin taas maalin päähän erän puolenvälin jälkeen VG:n oman pään merkkausvirheen seurauksena. Näistä 2-3 lukemista lähdettiin myös erätauolle.

Kolmannessa erässä VG:n hyvä liike jatkui ja eikä se antanut kotijoukkuelle mahdollisuuksi kunnes päätuomari Kyllönen päätti toisin. TuusKi tuli kyseenalaisen VG rangaistuksen seurauksena ylivoimalla ensin tasoihin 3-3. VG ei tästä kuitenkaan lannistunut vaan jatkoi taistelua siirtyen kohta 4-3 johtoon Jarno Niemen nousun päätteeksi. Kuin ihmeen kaupalla TuusKi tuli kuitenkin vielä kerran. Jos edellisen maalin lahjoitti päätuomari Kyllönen niin nyt sen teki VG, jonka omanpään arviointivirheen seurauksena pääsi TuusKi sijoittamaan kiekon tyhjään maaliin ja tilanteeksi 4-4. VG tuli kuitenkin itseensä uskoen vielä kerran. Ville Aaltonen purjehti keskialueelta sinisen tuntumaan ja laukoi tarkalla laukauksellaan voittomaalin ajassa 58.26 kilpikäden alanurkaan.

Voitto ei tullut helpolla Tuusulan "maila viidakossa" ja täytyykin ihmetellä miten VG joutui ottelussa istumaan enemmän rangaistuksia kuin kotijoukkue, jonka mailahäirintä hakee vertaistaan tässä sarjassa. Päätuomari Kyllönen oli myös nähnyt turhan vaivan peittäessään TuusKin fanipaidan raitapaidan alle.

Ei kommentteja: