VG kohtasi lauantai illan ottelussaan Hämeen lohkon nelosen Valkeakosken Kiekko-Ahman. Ottelu alkoi varsin kova vauhtisena. Kiekko-Ahma aloitti maalinteon erän alussa onnenkantamoisellaan kiekon pompittua päädyn kautta VG pelaajan kautta omaan maaliin. Viisi minuuttia vierailijoiden osumasta VG pystyi kuitenkin kuittaamaan tasatilanteeksi 1-1 ja hyvällä pelillä siirtyi erän lopulla jo 2-1 johtoon. Kiekko-Ahma tuli kuitenkin tasoihin epäselvän maalinedustilanteen päätteeksi vain puoli minuuttia VG osumasta. Toisen erän alussa Kiekko-Ahma meni jo 2-3, mutta nyt oli VG:n vuoro tasoittaa nopeasti ottelun tilanteeksi 3-3. Tasoituksesta ei taaskaan ehtinyt kulua kuin vajaa minutti, kun Kiekko-Ahmat menivät johtoon helpohkosti vastahyökkäyksen päätteeksi, Tämän jälkeen VG vaihtoi maalivahtia Wasströmmin tulessa vaihtoon. VG:n maalille joutui kesken erää "kylmänä" nuori A-juniori Sami Heikkilä, joka näin teki ensi debyyttinsä VG edustuksen maalilla. Maalivahdin vaihdon jälkeen ei kulunut kauaa, kun VG-puolustuksen nukkuessa Kiekko-Ahmat iskivät jälleen. Alle kahdessa minuuttissa Kiekko-Ahma iski kaksi maalia lähietäisyydeltä siirtyen jo ratkaisevan tuntuiseen 3-6 johtoon.
VG ei kuitenkaan antanut periksi vaan lisäämällä luisteluaan ja tiivistämällä puolustustaan VG sai luotua paineen vastustajan kenttäpäätyyn. Ennen erän loppua VG kavensi vielä kahteen otteeseen ja näin toiselle erätauolle mentiin lukemista 5-6.
Kolmanteen erään VG tuli vahvasti eikä vastustaja saanut laukaustakaan kohti VG-maalia ennen erän puolta väliä. Erän viidennellä minuutilla VG tasoitti ottelun Mika Kursin maalilla. Ajassa 48.47 syntyi ottelun 7-6 voittomaali Tuomas Valtosen toimesta. VG kaunisteli lukemia vielä ottelun viimeisellä minuutilla kahdesti, joista jälkimmäisen teki Hannes Kymäläinen varmasti rangaistuslaukauksesta.
Tilastot:
Lopputulos: 9-6(2-2, 3-4, 4-0)
1. erä:
0-1: (2.51) maalintekijä Jarno Hupanen
1-1: (7.22) maalintekijä Ville Aaltonen, syöttäjät Jarno Niemi ja Kasperi Kangasniemi (yv)
2-1: (18.04) maalintekijä Kalle Salo, syöttäjät Hannes Kymäläinen ja Mika Kursi (yv)
2-2: (18.36) maalintekijä Timo Virtanen, syöttäjä Raimo Halminen
2. erä:
2-3: (23.20) maalintekijä Olli Sillanpää, syöttäjä Pasi Reunanen
3-3: (23.45) maalintekijä Teemu Tuominen, syöttäjät Hannes Kymäläinen ja Kalle Salo
3-4: (24.35) maalintekijä Pasi Reunanen, syöttäjät Sasu Nieminen ja Olli Sillanpää
3-5: (27.32) maalintekijä Olli Sillanpää, syöttäjät Sasu Nieminen ja Ilkka Haapea
3-6: (28.10) maalintekijä Jussi-Petteri Sillanpää, syöttäjät Antti-Pekka Pietilä ja Ari-Pekka Haanpää
4-6: (34.15) maalintekijä Kasperi Kangasniemi, syöttäjät Tuomas Valtonen ja Ville Aaltonen
5-6: (38.05) maalintekijä Kalle Salo, syöttäjät Hannes Kymäläinen ja Teemu Tuominen
3. erä:
6-6: (45.04) maalintekijä Mika Kursi, syöttäjät Hannes Kymäläinen ja Jarno Niemi (yv)
7-6: (48.47) maalintekijä Tuomas Valtonen, syöttäjät Rami Katajisto ja Ville Aaltonen
8-6: (59.02) maalintekijä Nikke Urponen, syöttäjät Matti Tähkäpää ja Sami Rantanen
9-6: (59.17) maalintekijä Hannes Kymäläinen (rl eli rangaistuslaukaus)
Jäähyt:
VG-62: 1 x 2 min. = 2 min. (erittäin: 1x2, 0x0, 0x0)
Kiekko-Ahma: 8 x 2 min. = 16 min. (erittäin: 4x2, 2x2, 2x2)
Tuomarit:
pt. Tero Anttalainen,
lt:t Kai Mannerlehto ja Ville Vairinen
Torjunnat:
VG-62: Kimmo Wasström 8+1+0=9 (vaihto 24.35)
VG-62: Sami Heikkilä 0+7+4=11, VG yht. 20,
Kiekko-Ahma: Jukka-Pekka Uschanoff 14+15+19=48
Yleisöä: 98
VG:n pelaajatilastoa:
Hannes Kymäläinen: 1+4
Kalle Salo: 2+1
Ville Aaltonen: 1+2
Teemu Tuominen: 1+1
Kasperi Kangasniemi: 1+1
Tuomas Valtonen: 1+1
Mika Kursi: 1+1
Jarno Niemi: 0+2
Nikke Urponen: 1+0
Rami Katajisto: 0+1
Sami Rantanen: 0+1
Matti Tähkäpää: 0+1
sunnuntai, tammikuuta 21, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti