VG matkasi lauantai iltana Nokialle paikallisen Pyryn vieraaksi. Lähtökohdat hyvälle ottelulle olivat selvät. Ottelussa kohtasivat sekä länsirannikon, että Hämeen II-divisioona alkusarja lohkonsa voittaneet joukkueet.
Ottelu ei kuitenkaan ollut ehtinyt juurikaan edes alkaa, kun Nokia oli joutunut kaivamaan kiekon maalistaan useaan otteeseen. Ensi erän ollessa noin puolessa välissä johti VG peliä jo 0-5, eikä ottelun voittajasta ollut enää epäselvyyttä. Toisessa erässä VG:llä riitti vielä kurinalaisuutta ja vierasjoukkue takoikin maaleja tasaiseen tahtiin siten että kolmanteen erään siirryttiin lukemista 0-9!
Kolmannen erän alun jälkeen VG:n pelitempo laski syystäkin ja ottelu meni täysin pelailuksi. Erän VG voitti vielä 5-6 ja koko ottelun näin murskaavasti 5-15.
VG:n ottelut jatkuvat 31.1 Ke kun Kuparivuorelle saapuu VG:lle kauden tähän asti ainoan tappion tuottanut UJK.
Peli alkaa klo 19.00.
Tervetuloa!
sunnuntai, tammikuuta 28, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti